torstai 2. elokuuta 2018

MERITURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIAMME

Kuten monet blogini lukijoista tietävät, olen työelämässäni ollut pelastusalan ammattilainen. Kyllä.
Uskallan käyttää sanaa ammattilainen. Pelastusalan työkokemusta tuli täyteen lähes 40-vuotta. Ja olen järjestänyt urani aikana monia erilaisia turvallisuuskoulutustilaisuuksia. Olen jopa aikoinani järjestänyt pelastussukelluskursseja. Vaikka itse en ole sukeltanut montakaan minuuttia.

Pietarsaaren edustalla tapahtui 2.8.2018 veneonnettomuus, jossa suuri joukko ihmisiä joutui merihätään. Onneksi  neuvokkaat kanssaihmiset ryhtyivät ripeisiin pelastustoimiin ja näin kaikki vaaraan joutuneet saatiin turvallisesti maihin. Hienoa toimintaa.,jossa vapaaehtoisuudella ja osaamisella oli jälleen kerran suuri merkitys.

Nyt olosuhteet olivat suotuisat, mutta entäs sitten kun tuuli käy ja myrsky raivoaa? Kuka huolehtii meripelastuksestamme? Luulen, että nopea vastaus tulee Merivarioston suunnalta? Tässäkin tapauksessa johtovastuu oli Turun Meripelastuskeskuksessa. Kyllä. Luit aivan oikein. Johtovastuu oli Turussa ja onnettomuus tapahtui Pietarsaaren edustalla. Lähimmät merivartiostoasemat sijaitsevat muistaakseni Kokkolassa ja Vallgrundissa, joista ajomatkaa hyvälläkin säällä Pietarsaareen kestää melko kauan. Siksi onkin erittäin tärkeää, että alueelliset pelastuslaitokset ja vapaaehtoisjärjestöt varaustautuvat etukäteen mahdollisiin vesionnettomuuksiin. Ongettomuuksiahan saattaa satua myös esimerkiksi Luodon sisäjärvillä. Ja tietysti myös muuallakin. Näiden järjestöjen valmiusajat ovat hyvät ja kalusto on toimintakunnossa. Yhteistyö on siis valttia. Niin meripelastuksessa kuin öljyntorjunnassakin.

Olen useaan otteeseen ilmaissut huoleni siitä, että Pietarsaaren edustan veneily on löystynyt huolestuttavasti. suuret nopeat veneet eivät enää välitä pienistä paateista, vaan kapeilla väylillä paahdetaan täydellä kaasulla ja näin aiheutetaan suurta vaaraa kanssaihmisille. Valitettavasti vain näiden "merihirviöiden" perässä liehuu liian usein jonkin purjehdusseuran lippu. Aivan liian usein unohtuu määritelmä: "Vastuullinen kippari on turvallisen veneilyn tärkein lenkki." Itse koin todellisen vaaratilanteen Luodon Krokin venesataman lähellä, kun noin 8-10 metrin pituinen vene oli ajaa päälleni täydellä kaasulla väylällä, jonka leveys on ehkä 5 metriä. Myös huvilani edustalla, Kackurissa, "paahdetaan" aivan liian kovaa. Jäljelle jää veneistä vaan suuret laineet.

Onneksi Pietarsaaren edustalla tapahtuneessa onnettomuudessa kaikki ihmiset saatiin turvaa. Kiitos vapaaehtoisten ihmisten ja viranomaisten. Yhteistyö on näyttänyt jälleen kerran voimansa. Meriturvallisuus on yhteinen asiamme. Ei anneta veneilykurin tässä suhteessa heiketä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti