IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMINEN

Nykyinen lainsäädäntö edellyttää ja velvoittaa kuntia laatimaan suunnitelman ikääntyneen väestön tukemiseksi. Myös Pietarsaaressa on tällainen kaupunginvaltuuston hyväksymä suunnitelma. Se on osa kaupungin stragetista laajempaa suunnitelua ja se tulisi päivittää valtuustokausittain. Sitä myös noudatetaan päätöksenteossa. 

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että päätöksentekijöillä tulisi olla riittävä käsitys ikääntyvän väestön palvelutarpeista ja niihin kuuluvista toimenpiteistä. Lisäksi on määriteltävä toimen-piteet, jotka vastaavat laadittuja suunnitelmia. 

Mutta onko näin? Epäilen? Ainakin omalta kohdaltani voin todeta avoimesti vajaavaisuuteni. Sosiaali- ja terveystoimi on niin laaja kenttä, että sen hallitseminen vaatii erikoisosaamista ja erikoispaneutumista. Siksi meillä on virkakoneisto ja sitä varten perustettu ns asiantun-tijalautakunta. 

Olen viimeaikoina saanut tutustua tarkemmin kaupungimme seniori- ja kotipalveluihin. Henkilökunnan toiminta on aivan loistavaa. Kiire ja työvoimapula leimaa työtehtäviä. Myös omaishoitajat joutuvat tällä hetkellä koville. Mutta puutteistakin huolimatta he jaksavat tehdä arvokasta ja epäitsekästä työtään. Kiitos.

Tätä työtä ohjaa laaditut kriteerit. Asiakkaana oudoksun näiden kriteereden perusteita. Ainakin osittain. Tuntuu kummalliselta julkisuudessakin esitetty väite, että liikuntaesteinen ihminen saattaa jääädä ilman pesulapalveluita? Hämmentävää on, että yksinäisyyttä potevalta yli 90-vuotiaalta ihmiseltä voidaan evätä jopa koko kotipalvelu? Vain joidenkin kriteereiden perusteella. Ymmärrän toki, että suuntaviivoja on oltava, mutta tiukan kriteereiden tulkitsemisen sijaan toivoisi melummin ongelmien ratkaisujamalleja ja joustavuutta. Varsinkin näin pandemia-aikoina, jolloin yksinäisyys on vain lisääntynyt. "Onko päätöksenteossa unohtunut inhimillisyys?" Toiminan lähtökohtana tulee aina olla ihmisen paras. Yksinäinen ikäihminen ansaitsee tukemme   

Esimerkit ovat tietty ääripäästä. Paljon hyvääkin on tehty. Aivan kuten tutkimuksetkin osoittavat. Mutta siitä huolimatta  Yksikin tapaus on liikaa. Näin ollen katseet kääntyvät  viime kädessä toiminnasta vastaavaan lautakuntaan ja sen rooliin. Tiedän, että muutama henkilö on lautakunnassa puhunut ansiokkaasti näistä asioista. Heidät on kuitenkin ikävä kyllä järjestäen äänestetty nurin. Demokratia on puhunut?? Näin todistetaan.

Uuden Pohjanmaan hyvinvointialueyhtymän myötä näistä asioista päätetään tulevaisuudessa Vaasassa ja näin ollen jakajia tulee olemaan entistä enemmän. Hyvinvointisuunnitelmat laaditaan aivan muualla eikä meille jää oikeastaan muu kuin lausunnon antaminen. On myös hyvinkin epäselvää, mikä nykyisten paikallisten vanhusneuvostojen rooli tulee tulevaisuudessa olemaan

Vanhuspalvelulain velvoittaman suunnitelman tarkoitus ohjata ikäihmisten palveluja. Meillä kaikilla on oikeus arvokkaaseen ikääntymiseen.

 

VALTUUSTOVALLASTA

Kunnan korkein ja ylin päättävä elin on valtuusto. Näin todetaan laissa ja sädöksissä. Säädökset antavat kunnanvaltuustoille melkoisen toimivallan. Mutta onko todellisuudessa näin? Liian usein yleinen käsitys on se, että valtuuston tehtävänä on ainoastaan tehdä kuntaa koskevat suuret linjaukset. 

Osaltaan näin onkin. Valtuusto päättää mm talousarvioista, asemakaavoista, toiminta-kertomuksista, kunnan  strategioista, lainoista, takauksista ja joistakin muista asioista. Usein nämäkin asiat on etukäteen puitu pienemissä "porukoissa", joten valtuutetuille jää useinmmieten hyväksyjän rooli. Toki aina voi tehdä esim. muutosestyksiä, ponsiesityksiä, aloitteita tai kirjallisia kysymyksiä. Näiden läpisaaminen on kuitenkin kovan työn takana. Varsinkin, jos esitykset tulee niin sanotusti "väärältä puolelta".

Esimerkiksi talousarvioesitys tuodaa valtuustolle niin suurena pakettina, että joskus on todella vaikea tietää, mitä mikäkin määräraha sisältää. Eipä siis ihme, ettei valtuustosalissa  kovinkaan usein käydä perusteellisia ja syvällisä keskusteluja. 

Itselläni on tilanne parempi, koska olen saanut olla kaupunginhallituksessa. Sitäkautta asioden taustat ovat laajentuneet, mutta se on myös avannut huomaamaan missä todellista valtaa oikeastan käytetään. Ja ketkä sitä käyttävät

Kaiken takana on hallintosääntö. Sen on valtuusto päättänyt. Säännöksen perusteella budjettivaltaa on siirretty mm. kaupunginhallitukselle, lautakunnille ja virkamiehille. Tämä on johtanut siihen ettei asiat välttämättä tulekkaan valtuutetuille tiedoksi. Strategiaa on alettu tulkita hyvinkin laaja-alaisesti ja se on johtanut vallan keskittymisiin. Pietarsaaressa on muun muassa kunnallisia osakekyhtiöitä kuten Alerte, satama ja Ebba. Nämä yhtiöt toimivat täysin itsenäisesti lain turvassa. Ei kaikki  kaupungihallituksen jäsenet, puhumattakaan valtuutetuista tiedä niinden toiminasta oikeastaan mitään. Usein tiedon saa paikallisista lehdistä. Mutta, jos myös katsotaan ketkä valtaa käyttävät, niin kappas vain, taustalta löytyy lähes aina samat nimet. Sama koske myös maakunnalisia järjestöjä. Tätä kutsutaan demokratiaksi. Mutta jos valta keskittyy muutaman ihmisen ympärille, demokratian peruspilarit heiluvat melkoiseti. 

Kaupungissa valmistellaan parhaillaan uutta hallintosääntöä. Asiakirja on todella tärkeä  dokumentti tulevaisuuden ohjaajana. Asiakirja on parhaillaan poliittisten ryhmien mietittävänä. Nyt, jos koskaan valtuuston tulee ottaa sille kuuluva rooli. Lähtökohtana tulisi olla valtuuston päätäntävallan palauttaminen sille kuuluvaan paikkaa. Se ei tarkoita, etteikö asioita voida delegoida tai pääöksentekoa voitaisi jakaa. Katse on myös suunnattava tulevaisuuteen, jotta voimme paremmin ja tehokkaammin vastata kasvaviin haasteisiin. Pääksenteko-oikeus on myös vastuullista. Demokratian nimissä ei sovi "ratsastaa". Se ei saa olla itseisarvo. Mutta sen vaalimisessa valtuustolla on suuri vastuu. Jos annamme vallan keskittymisen jatkua, oleme vaarallisilla vesillä. Kannattaa siis osallitua myös tuleviin kuntavaaleihin. Joko äänestäjänä tai ehdokkaana.

KUNNNON MIEHET EIVÄT ITKE- VAI?

 Otsikkoajatus virisi, kun luin Staffan Nylundin mielipidekirjoituksen ÖT:ssä 8.1.Päivää myöhemmin asiaa sivuttiin myös lehden pääkirjoituksessa otsikolla "Ett extremfall av riktiga män som gråter."Molmmat kirjoittajat sivuavat  ja valoittavat asiaa eri näkökulmista. Nylund urheilukulmasta ja Sofie Stara ÖT:ssä viittaa USAn tapahtumiin sekä mm aborttiasi-ohin..Peruspilariksi jää kuitenkin kysymys: "Saako mies itkeä tai ylipäätään näyttää tunteitaan?"

Kysymys ei minulle ole mitenkään vieras. Jo virassani olessani kysyin silloin tällöin palomiehiltä: "Saako palopäällikkö itkeä?" Joillekin se oli joskus hieman outokin kysymys, mutta useinmiten kollegani hiljenivät ja huomasin, että kysymys herätti heissä tuntoja. Me elimme palolaitoksessa miehisvaltaisessa ympäritössä. Meillä oli kaikilla unformut ja meidät oli koulutettu kuuntelemaan käskyjä. Vähän niin kuin armeijassa. 70-luvulla virkanimityksetkin viittasivat puolustusvoimiin. Oli palosotilaita, palokorpraaleja, palokersantteja, ruiskumestareita jne. Nimityksistä huolimatta uniformujen alla oli aina ihminen, jolla oli tunteet ja joka koki asioita eri tavalla. Siitäkin huolimatta, että elimme niin sanotussa matcho-ympäristössä

Yllä olevaan kysymykseeni sain useinmiten myöntävän vastauksen. Työtoverini hyväksyivät sen, että palopäällikkö sai myös näyttää tunteensa. Näin myös joskus tapahtui. Ei operatii-visessa työssä, mutta joskus, kun tehtävän jälkeen vetäydyin yksinäisyytteen, tunteet tulivat voimakkaastikin pinnalle.

Olen muutenkin aika tunneherkkä ihminen. Siitäkin huolimatta, että elämäni kaari on ollut uniformujen saattelemaa. Ensin työni puolesta ja sittemmin myös erotuomaritoiminnassa. Siinäkin käytetään uniformua, joka antaa kantajalleen määrättyjä oikeuksia

Meidät miehet on usein kasvatettu määrättyyn muottiin. "Tosi mies ei itke eikä valita." Niin minun nuoruudessani sanottiin. "Ole kuin mies, äläkä vollota!" Siinä kasvatusoppeja 50- ja 60-luvuilta. Onneksi ajat ovat muuttuneet ja meille kaikille annetaan mahdollisuus näyttää tunteemme. Ei se tietenkään mikään itseisarvo ole, mutta ainakin mahdollisuus. Myönnän kernaasti . Itken tai kyynelehdin herkästi. Minuun sattuu joskus hyvinkin tavalliset asiat. Iän myötä olen itselleni paljon armeliaampi. Enää ei tarvitse esittää "uniformumiestä":

Jokainen toimii tietenkin juuri niinkuin haluaa. Ei itkeminen tai kyynelehtiminen mikään itseisarvo tai tavoitetila ole. Se on kuitenkin mahdollisuus, jolla voimme kertoa kanssavaeltajillemme, mitä ajattelemme. Siinä ei tarvita sanoja. Kehomme kertoo kaiken.

Siispä. Anna tunteillesi mahdollisuus! Kuitenkin siten, että hallitset oman itsesi. On nimittäin niin, että me miehetkin itkemme joskus.