Minun täytyy rehellisesti myöntää, että tietoni noista kansannousuista olivat erittäin puutteelliset ja hatarat. Totta kai olin koulussa lukenut asiasta ja ennen matkaa yritin Wikipedian avulla täydentää tietojani. Mutta se mitä paikan päällä koin oli jotain aivan muuta kuin kirjosta oppiminen. Tähän kokemukseen liittyi vahvasti myös tunne. En ikäpäivänä osannut kuvitella mitä Varsovassa todellisuudessa tuona aikana tapahtui ja mitä raakuuksia ihmiset tuolloin kokivat. Kuinka paha ja ilkeä ja raaka ihminen voikaan olla?
Minulle tuli myös jotenkin veljeyden tunne. Yhdistin mielessäni puolalaisten kokemukset oman maamme historiaan ja niihin tapahtumiin, jotka Suomi koki 1939 - 1944. Molemmissa maissa kärsittiin ja taisteltiin vapauden puolesta.
Yksi koskettavimmista hetkistä matkallani oli se, kun varsovalaiset kunnioittivat kansannousun uhreja ja tapahtumia. Torstaina elokuun 15 pnä kello 17.00 koko Varsovan miljoonakaupunki pysähtyi. Kaupungin liikenne pysähtyi. Ratikat, linja-autot, henkilöautot, ihmiset jne. pysähtyivät kuin yhteisestä sopimuksesta. Kirkonkellot ja autojen äänitorvet soivat minuutin ajan taukoamatta. Ihmiset seisoivat paikallaan. Ja jälleen kuin kun yhteisestä sopimuksesta minuutin jälkeen kaikki alkoivat taputtaa. Hetki teki minuun syvän vaikutuksen. Jospa me suomalaisetkin voisimme kunnioittaa sotiemme uhreja samalla tavalla?
Ei koskaan enää. Näin sanotaan yleisesti. Näin vannotaan juhlapuheissa. Mutta onko ihminen muuttunut? Asuuko pahuuden ja vallanhimo edelleen meissä? Lähes samansuuntaisia asioita tapahtuu maailmassa tänäkin päivä. Ei tarvitse kuin seurata TV-uutisia niin totuus valkenee. Mitä tapahtuu Syyriassa? Mitä tapahtuu Jemenissä? Mitä tapahtuu Afrikassa jne.? Ei siitä niin kauan ole, kun tuli roihusi Serbiassa.
Mutta siitäkin huolimatta ainoa toivomme on ihminen itse. Ihminen on ainoa, joka voi muuttua ja muuttaa maailmaa. Toivon menettäminen on kai pahinta mitä meille voi tapahtua.
Matkani jälkeen kunnioituksen puolalaisia ja Puolan kansaa kohtaa voimistui ja kasvoi. Oli avartavaa käydä tutustumassa heidän historiaan ja hieman myös heidän arkielämään. Kiitos Varsova kiitos Puola.
