tiistai 15. lokakuuta 2019

YHDEN MIEHEN ONNEA

Meille kaikille onni avautuu varmasti eri lailla. Sen minkä joku saattaa tuntea onneksi tai onnen sirpaleeksi , joku saattaakin tuntea aivan eri lailla. Jopa murheeksi.

Minulle aamu valkeni hienosti. Jos herätessäni näen katon paneelit, olen onnellinen. Höpötystä, toteaa joku. Niinpä, mutta ikävämpää olisi, jos ei aamun kattopaneeleita näkisin.

Niinpä siis muutaman kahvikupin  jälkeen lenkille. Minulla ja kaverillani  on jo monien vuosien aikana ollut tapana käydä tiistaisin lenkillä. Aiemmin kävimme torstaisin, mutta tiistaiaamupäivä sopii nykymenoomme paremmin. Matka on aina sama. Ja sitä ei sitten muutella. Kilometrejä kertyy 6,07 ja aikakello ilmoittaa siihen menevän aikaa 1,07 h. Lenkki on muuten mielenkiintoinen. Nopeasti laskettuna sivallamme viiden kaupunginosan alueella. Monessakaan kaupungissa tämä ei ole mahdollista. Kertoo hienosti siitä, miten idyllinen kaupunkimme Pietarsaari on. Onnea on kaveruus ja se, että kotikaupunki tarjoaa mahdollisuuksia.

Iltapäivällä onkin sitten parlamentin vuoro. Kokoonnumme miesjoukolla keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Tämä ei olekaan mikään tavallinen "ukkokerho". Ei toki. Meillä on aina etukäteen laadittu ohjelma. Ja tietysti puheenjohtaja, joka pitää tiukkaa keskustelukuria. Tänään ratkomme mm. sitä: Matkustammeko Turkkiin enää ollenkaan? Miksi Tanska on alkanut tehostetut tarkastukset Ruotsin rajalla? Ilkka ja Pohjalainen yhdistyvät? Optima täytti 60-vuotta.Sikurimuseo on myynnissä. Ja paljon muuta.
Onnea on yhteisöllisyys ja ystävien tapaaminen. Ja hyvä iltapäiväkahvi. Totta kai.


Illalla sitten on vuorossa futismaaottelu SUOMI-ARMENIA. Elintärkeä peli huuhkajille. Tuona aika Koskelassa valitsee melkoinen hiljaisuus. Keskittyminen ja omien kannustaminen on silloin tärkeintä. Kohti suuria areenoja on miesten ja miksei naistenkin mieli. Onnea on, kun saa pitää omiensa puolta oman harrastuksen puitteissa.

Illalla, nukkumaan mennessä on taas hieno katsoa kattopaneeleita ja todeta iltarukouksen myötä olevansa onnellisessa asemassa. Pienistä sirpaleista on miehen tämän päivän onnenpalikat rakennettu. Mutta ne kantavat edelleen.