LUONNON HÄTÄHUUTO

Muutama vuosi sitten ilmastonmuutoksesta puhuvaa pidettiin outona eläjänä. Vaikka moni näki omin silmin, että ilmastossamme on tapahtunut muutoksia, monet tiedemiehet vakuuttivat päinvastaista. Jäävuoret sulavat, meret lämpenevät ja saastuvat, eläinlajit harvenevat, päästöt lisääntyvät jne, jne.
Ja vieläkin kuulemme vastaväitteitä. Luin juuri, että maailman selkärankaisista eläimistä n.60% on
kohta menetetty.

Onneksi viimeaikoina on vihdoin ja viimein myös herätty. Jopa 8000 ihmistä osallistui ilmas-tomarssiin  Helsingissä. Viimeiset ilmastopäästöuutiset ovat herättäneet  myös päättäjämme. Hyvä niin, mutta toivotaan, että kannanotot johtavat  myös tekoihin. Muuten tulevien sukupolvien saama perintö saattaa olla todella surullinen.

Itse seuraan mielelläni luonnon kiertokulkua. Olen huolissani siitä, että mielestäni mm. lintukan-tamme on pienentynyt. Niin vesi- kuin pihalintujen. Kotivesieni kalakanta on vähentynyt huo-mattavasti ja vesistömme rehevöityvät. Myös hyönteisten ja perhosien määrä on laskussa. Onko meillä tulevaisuudessa pölyttäjiä? Ja kukkuuko käki vielä ensi kesänä? Siinäpä meille mietittävää?

Osaamiseni ei riitä esim metsänhoitoasioihin tai villieläinasiaan jne. Huolestumiseni perustuu lähinnä vain siihen, mitä itse olen omin silmin nähnyt ja kokenut. Lähiympäristössäni. Ne huomiot riittävät tällä hetkellä ainakin minulle. Luontomme huutaa apua. Se ei enää kauan kestä nykymenoa. Nykyisen kulutusjuhlan on loputtava tai ainakin muututtava huomattavasti. Tiedän, että se on vai-keaa, mutta siksi lähdenkin tästä ruokkimaan kotilintujani. Kesäkukkani ovat juuri vaipuneet syksyn lepoon.

Muuten, eikö olisi hienoa jos lapsemme voisivat edelleen meloa kirkkaissa vesissä, vaeltaa puhtaassa luonnossa, kerätä marjoja ja sieniä, kuunnella metsän suhinaa ja halata vaikka metsän puita. Minusta olisi.

KIITOLLISUUDELLA

Kirjoitan tätä junassa, joten kirjaimet saattaavat hieman hyppiä. Suonet anteeksi.
Luin muutama päivä sitten Österbottens Tidningistä syövän vaihtoehtohoidoista.  Artikkelin oli kirjoittanut Henrik "Otis" Othman. Kirjoituksessaan Otis kertoi avoimesti sekä omasta taistelustaan syöpää vastaan, mutta myös ihmisistä, jotka olivat turvautuneet niin sanottuihin vaihtoehtohoitoihin. Koskettavia tarinoita kaikki. Ja jokainen valitsee tiensä ja hoitonsa itse.

Minä sairastuin noin kymmenen vuotta sitten agressiiviseen syöpään. Ihan sattumalta havaitsin nielussani muutoksia. Lääkärini viesti oli shokki. Se oli suorastaan kauhea. Nopeasti Vaasaan ja sieltä Tampereelle. Tieto tuli juuri ennen joulua, joten voit vain uskoa, että jouluni oli piloilla. Päätin, etten kerro tilastani lapsilleni. Halusin kokea joulun heidän kanssaan, sillä perheeseeni oli juuri syntynyt ensimmäinen lapsenlapsi. Ja lisää oli kuulemma tiedossa.

Päätin heti luottaa lääketieteeseen. Minulle ei ollut muita vaihtoehtoja. Koin 12 tunnin leikkauksen. Sen päälle tuli rankat lääkehoidot sekä säädetys. Joka päivä kävelin TAYSiin hoitoihin. Kuntoni heikkeni, mutta missään vaiheessa en uskoni lääketieteeseen horjunut. Sain myös voimaa uskosta. Kun minut vietiin leikkaussaliin soitin levyltä Joel Hallikaisen laulaman virren 517.

Tiedän, että kuulun onnistuneisiin. Kaikille ei käy yhtä hyvin. Siksi ymmärrän tavallaan heitäkin, jotka hakevat apua mistä milloinkin. Ja jopa suurella rahalla. Ihmisen hätä on suuri ja valinta on jokaisen oma. Syövän hoidossa on edistetty suuresti viime vuosina. Mahdollisuudet ovat aivan eri luokkaa kuin aiemmin. Jos olisin sairastunut 15-vuotta sitten, uskon etten kirjoittaisi näitäkään rivejä.
Kuuluun onnellisiin. En tuomitse. En halua ohjailla. Haluan kannustaa ja tukea. Minä valitsin lääketieteen ja olen siitä KIITOLLINEN.