Niin kauniisti, niin rauhallisesti äitini Sirkka muutti 4.2.2025 Taivaan Isän kotiin. Sain sanoa hänelle päivien aikana näkemiin ja siunata hänet taivasmatkalle. En tiedä onko minulla siihen edes oikeutta, mutta äitini hymystä päätellen hän arvosti sitä. Minulle, perheeni vanhimmalle, se oli kunnia-asia.
Äitini eli pitkän elämän. Hän syntyi 96-vuotta sitten Lapualla. Hänellä oli 15 sisarta. Äitini äiti eli minun mummuni oli perheen yksinhuolta, koska vaarini oli kuollut melko nuorena. Perhe muutti Vaasaan, jossa yritettiin rakentaa uutta tulevaisuutta. Oli sotavuodet, oli jälleenrakennusvuodet, oli köyhyyttä ja taistelua.
Äitini tapasi isäni Stigin Vaasan kirkossa, rippikoulussa Täysin suomenkielinen neito rakastui komeaan, ruotsinkieliseen mieheen. Eihän se siihen aikaan ollut mahdollista. Mutta niin vain kävi. Avioliitosta syntyi neljä poikaa: Kaj, Kari, Krister ja Klaus. Miehensä lisäksi äitini on saattanut kaksi poikaansa viimeiselle matkalle. Voiko olla pidempää ja rankempaa matkaa kuin saattaa lapsnsa tuonen lehtoon. Moni äiti on tehnyt sen. Kyynel silmissä, itkien, mutta kuitenkin tulevaisuuteen uskoen.
Äitini oli elinvuosinaan aktiivinen osallistuja. Hän oli perustamassa Rauhalan hoivakotia. Hän hän oli Pietarsaaren suomalaisen seurakunnan perustajajäsen ja monet muistavat hanet aktiivisena Sydän-yhdistyksen toimijana. Sotien aikana hän toimi myös pikkulottana eri tehtävissä.
Lapsuudessani äitini oli hyvin tarkka siitä, että vaatteemme oli hyvässä kunnossa ja että saisimme käydä koulua. Se ei ollutkaan siihen aikaan kovin helppoa. Neljä poikaa yhteiskoulussa. Aikamoinen voimainponnistus vanhemmiltani. Meidän nuorempien on joskus vaikea hahmottaa ja käsittää ja joskus jopa hyväksyä, mitä vanhempamme ovat tehneet hyväksemme. He rakesivat yhteiskuntamme. Olkaamme siiä kiitollisia.
Äitini on nyt puettu juhlavaatteisiin. Hän on siirtynyt Taivaan Isän huostaan. Ensi lauantaina 22.2.2025 kannamme lastenlasten kanssa hänen kirstunsa kirkkomaamme huostaan. Hänen on nyt hyvä olla. Näin uskon. Näin on meille luvattu ja lunastettu. Herran siunauksen myötä tapaamiisin äiti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti