keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

PIDETÄÄN HUOLTA NUORISTAMME

Viime viikolla minulle soitti eräs huolestunut kolmen lapsen äiti. Hän kysyi minulta: " Mitä aiot tehdä nuorten harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi ja tasapuolistamiseksi?" Aluksi kysymys hieman hämmensi minua ja jos oikein rehellinen olen, niin soitto
tuntui aavistuksen loukkaavaltakin. Omasta mielestäni, kun olen aina suhtautunut positiivisesti lasten ja nuorten liikuntaan.
Mutta jos paneutuu hieman lähemmin tuon äidin soiton sisältöön ja viestiin , ymmärtää kuinka huolissaan hän oli lastensa tulevaisuuden harrastusmahdollisuuksista. Kolmelapsisen perheen rahat eivät yksinkertaisesti riitä harrastuksiin, joten jostain on säästettävä

Monet tieteelliset tutkimukset osoittavat, että nuorisomme liikkuu aivan liian vähän. On huolestuttavaa, että esimerkiksi Pietarsaaren seudun uunituoreessa hyvinvointi-suunnitelmasta käy ilmi, että 6-11% vuosiluokkien 8-9 oppilaista kokee, ettei heillä ole läheistä ystävää ja että 23 – 30 % on itse sitä mieltä, että oma terveys on keskitasoa huonompi. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnallemme arviolta 1,2 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä maassamme on syrjäytymisvaarassa ainakin 65 000 nuorta. Sosiaalinen ja taloudellinen tausta vaikuttaa lasten mahdollisuuksiin saada yhdenvertainen kasvuympäristö
Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiön Otuksen tutkimuksen ( 2016) mukaan harrastusrikas ympäristö kehittää lapsen tietoja ja taitoja, kuten esimerkiksi sosiaalista ymmärrystä, yleissivistystä, sanavarastoa jne. Puhumattakaan ihmisten välisistä vuorovaikutustaidoista. Siksi on tärkeä, että luomme lapsillemme tasa-arvoisen ympäristön kehittyä
Juuri tämän tasa-arvoisuuden vuoksi, olen tehnyt valtuustossamme esityksen moni-toimihallin rakentamiseksi sekä aloitteen, että lapsemme voisivat käyttää tilojamme ilmatteeksi tai ainakin halvemmalla kuin aikuiset. Monitoimihalli on nyt tulossa, mutta toiseen esitykseeni on suhtauduttu hieman nahkeasti. Esittipä eräs valtuutettu valtuustosalissa ajatustani "kommunistikseksi". No, maailmaan mahtuu mielipiteitä. Olisi vain toivonut, että hän olisi tutustunut maamme vallitsevaan tilanteeseen hieman tarkemmin. On myös puhuttu seurojen tasapuolisesta kohtelusta. Ok, totean, mutta minä puhun mieluummin lasten ja nuorten tasapuolisesta kohtelusta. Lähtökohtamme ovat siis tässä mielessä erilaiset.. Positiivista on se, että kaupunki on varannut 20 000 lisämäärärahan seurojen haettavaksi.

Toivon mukaan asia etenee positiivisessa hengessä, sillä kyse ei ole kovinkaan suurista kustannuksista . Sen sijaan tulevaisuuden säästöt ovat melkoiset. Ajatelkaa, jos voisimme pelastaa vaikka vain yhden syrjäytyneen nuoren, olemme jos silloin tehneet urotyön.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti