Ensimmäiset hammaslääkärimuistoni ovat nuoruudestani. Asuimme tuolloin Vaasassa, pienessä Huutoniemen kaupunginosassa, tai kylässä, joksi me asuinpaikkaani nimitimme. Myös "pakaksi" sitä kutsuttiin. Se sijaitsi noin 3 -4 kilometriä keskustan ulkopuolella ja kotitaloni oli aivan Strömbergin ( rompan) silloisen pääportin kupeessa, osoitteessa Poliisikatu 3. Osoite oli kohdallaan, sillä naapuritalon isäntä oli painijapoliisi. Hermanni Pihlajamäki ( jos muistan oikein). Los Angelesin olympiavoittaja. Kävin koulua Huutoniemen kansakoulussa ja opettajani Kaija Veistola lähetti minut hammaslääkäriin, joka sijaitsi Vöyrinkaupungin kaupunginosassa. niin sanotussa Malmön-talossa, Siispä seitsenvuotiaalle linja-autolippu kouraan ja matkaan. Matka sujui hyvin linja-autolla kaupungin maasillalle asti ja siitä sitten patikoiden pari kilometriä taloa kohden. Malmön talo oli suuri ja pelottava. Näin jälkeen päin voin vain kuvitella, miltä pikku Karista silloin tuntui ja miten ylipäätään olen uskaltanut mennä talon sisälle. Talon sisällä minua kohtasi outo, vahva haju. Tiedättehän tuon hammaslääkärin vastaanoton ilkeä tuoksun. Voin vieläkin tuntea tuon kammottavan lemun nenässäni. Odotussalissa oli muitakin lapsia odottamassa "piinan" joutumista. Ja sitten se tapahtui. pelko ja haju saivat yliotteen pikkupojasta. Iski paniikki ja minä karkasin. Kotimatkastani en muista mitään, mutta kotona minua odotti vihainen isä. Sen ajan kotikasvatus tuli tutuksi. Ei työmiehen pojalla ollut varaa "leikkiä" ilmaisella hammashoidolla?
Toinen hammaslääkärimuistoni on Pietarsaaresta. Olin silloin teini-ikäinen ja sain ikävän hammassäryn. Vastanotto järjestyi ja eikun matkaan. Hammaslääkärin vastaanotto sijaitsi ns Valkoisen talon vieressä Puutarhakadulla. Odotushuoneessa kaikki meni hyvin, mutta kun astui itse toimenpidehuoneeseen näky oli kammottava. Edessäni oli vanha musta hammaslääkärituoli. Oikein sellainen Aatamin ajan tuoli. Ja eikä se itse lääkärinkään tapaaminen mitään herkkua ollut. Vanhempi rouvashenkilö, joka puhui huonosti suomea ja jonka toinen käsi oli siteessä. Itse poraaminen oli piinaa. Puudutuksesta ei ollut tietoakaan ja itse laite haki vähän väliä kierroksia. Vesi roiskui ja kone huusi viimeisiään. Silloin päätin ettei koskaan enää hammaslääkäriin ja varsinkaan ei tuon naisen kynsiin. No, osaksi sekin päätös on tullut pyörrettyä.
Viimeisin hammaslääkärikokemukseni on todella miellyttävä. Olen käynyt vastaanotolla Pietar-saaren Malmin sairaalan hammaspoliklinikka Marjassa. Ei ikävää tuoksua, ei tungosta, ystävällinen henkilökunta ja oman hammaslääkärin taitavat otteet. Täällä minua on hoidettu kokonaisvaltaisesti ja kaikki toiveeni on otettu huomioon. Juuri tällaisena näen tämän päivän modernin hammashoidon. Ja voin vakuuttaa etten ole varmaankaan kaikkein helpoin potilas. Eikä suuvärkkinikään taida kaikkein helpoin kohde olla? Olen myös vastaanotolla seurannut koululaisten suhtautumista hammashoitolaan. Ei näy pelkoa. Eikä sieltä karkailla, niin kuin minä tein Onkin van toivottavaa, että tämän kaltainen toiminta saa myös jatkossa tarvitsevansa toimintamahdollisuudet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti