ETT VÅRDÅR TILL ÄNDA – GICK DET SOM PLANERAT? 

Då välfärdsområdena en gång i tiden planerades var löftet att vårt land skulle få en jämlik social- och hälsovårdsservice. Det skulle inte innebära större förändringar. Verksamheten skulle enbart effektiveras. Så sade man. Men hur gick det? Tyvärr så har man efter inrättandet av välfärdsområdena knappast talat om annat än inbesparingar och nedskärningar av verksamhetsformerna. Någon har till och med kallat detta för anpassning?  

 Nyheterna från välfärdsområden har tyvärr varit i huvudsak negativa. Förverkligade åtgärder har på ett bekymmersamt sätt inriktats mot vårt vardagliga liv. De har ställvis varit till och med så svåra att folk har börjat reagera. Såhär kan det inte fortsätta. För en vanlig människa är det svårt att förstå att vårdplatsernas antal minskar, fastän åldringsgrupperna blir allt större. Det är också svårt att förstå, att antalet sk dygnet runt vårdplatser inom primärhälsovården minskas, fast behovet av dem ökar ständigt. Det är svårt att förstå, att t.ex. tillgången till mentalhälsovårdservicen har försvårats i en ofantlig grad, fastän patienternas antal ökar på ett oroväckande sätt. Och så vidare. 

 Jag tror att människorna förstå att organisationsförändringarna är delvis nödvändiga. Men måste man förverkliga dem på ett så radikalt sätt? Och inom en så kort tid? Man borde kunna hitta lösningar med tanke på framtiden. Nu är detta verkligen svårt. Man kan inte alltid hänvisa till besparingarna. Det behövs en styrmekanism som utvecklar servicen och därmed avskaffar sådana funktioner som inte lönar sig. Utvecklingsmetoder finns: T.ex. befrämjandet av personalens välmående, ibruktagandet av nya och effektiva verksamhetsmetoder, utökandet av teknologin, personaldimensionering inom åldringsvården, ökandet av utbildning och forskning, egen läkarmodell, olika samarbetsformer (också med Soite och Sydsterbottens välfärdsområde). Bara för att nämna några exempel.

 Även räddningsväsendet ingår i välfärdsområdets verksamhetsområde. Man har i huvudsak klarat av de svårigheter som uppkom i början och räddningsväsendet fortsätter med att organisera sig. Den nya organisationen och dess nya tjänsteinnehavare har påbörjat sitt arbete. Räddningsverket har alla möjligheter att lyckas med sin uppgift. Personalen kan sin sak och utrustningen är i skick. Dock finns det ännu mycket att göra och utmaningarna kräver gemensamt tänkande och framför allt ett öppet sinne att bemästra dem. Räddningstjänsten behöver resursser, inga nedskärningar. 

 KULUI VUOSI – MENIKÖ PUTKEEN

 

Kun hyvinvointialueita aikoinaan suunniteltiin, maahamme luvattiin tasapuoliset sosiaali- ja terveyspalvelut. Suuria muutoksia ei pitänyt tulla. Toiminta vain tehostuisi. Näin kerrottiin. Mutta kuinka kävi? Valitettavasti hyvinvointialueiden perustamisen jälkeen, ei juuri ole puhuttu muusta kuin säästämisestä ja toimintojen leikkaamisesta. Joku on jopa kutsunut niitä sopeuttamiseksi?

Hyvinvointialueelta tulevat tiedot ovat ikävä kyllä pääosin olleet negatiivisia. Tehdyt toimenpiteet ovat kohdistuneet ikävästi arkielämäämme. Ne ovat olleet paikoittain jopa niin rajuja, että ihmiset ovat alkaneet reagoida. Näin ei voi jatkua. On vaikea ymmärtää, että esimerkiksi ikäihmisten hoitopaikkoja vähennetään, vaikka ikäryhmä suurenee koko ajan. On vaikea ymmärtää, että perusterveyshuollon ympärivuorokautisia hoitopaikkoja vähennetään, vaikka niiden tarve kasvaa jatkuvasti. On vaikea ymmärtää, että esim. mielenterveyspalvelujen saaminen on vaikeutunut suunnattomasti, vaikka potilasmäärät lisääntyvät huolestuttavasti. Ja tässä vain muutama esimerkki.

Uskon, että ihmiset ymmärtävät että organisaatiouudistukset ovat osittain tarpeellisia Mutta pitääkö ne tehdä näin rajusti? Ja näin lyhyellä aikavälillä?  Muutoksiin pitää pystyä suhtautumaan ratkaisukeskeisesti ja tulevaisuutta ajatellen. Nyt se on todella vaikeaa. Ei aina voi vedota säästämiseen. Tarvitaan asiakkaiden palveluun keskittyvää ja kehittävää ohjausmekanismia, jossa tuottamattomat toiminnot karsitaan pois. Kehittämiskeinoja on: Henkilöstön hyvinvoinnin edistäminen, uusien tehokkaiden toimintatapojen käyttöönotto, teknologian lisääminen, ikäihmisten hoivan henkilömitoitukset, koulutuksen ja tutkimuksen lisääminen, omalääkärimalli, eri yhteistyömuodot jne. Tässä vain muutama esimerkki

Myös pelastustoimi kuuluu hyvinvointialueen toimialueeseen.  Alun vaikeuksista on päällisinpuolin selvitty ja pelastustoimi jatkaa järjestäytymistään. Uusi organisaatio uusine viranhaltijoineen on aloittanut työnsä. Pelastuslaitoksella on kaikki mahdollisuudet onnistua tehtävästään. Henkilökunta on osaavaa. Ja kalusto on kunnossa. Toki edessä on paljon vielä työtä ja haasteet vaativat kaikilta yksituumaisuutta ja etenkin avointa mieltä kohdata ne. Pelastustoimi ei sinällään ole itseisarvo, vaan sitä on kehitettävä edelleen asiakaslähtöisesti.

                                                                                                 

 

.